Metsäliitolta useita etuja puukauppaan
Metsänomistajat ovat ensimmäisen vuosineljänneksen aikana valmistautuneet hakkuisiin viimevuotista ahkerammin. Puun kysynnän vahvistuminen luokin nyt hyvät lähtökohdat puukaupoille. Metsäliitto puolestaan tarjoaa kauppaa pohtivalle useita varteenotettavia etuja.
Suurin osa metsänomistajista haluaa käydä puukauppaa suoraan ostajan kanssa. Metsänomistajien itse omistamalle osuuskunnalle tämä toimintatapa sopii erinomaisesti.
– Meillä on todella kattava palveluverkosto läpi Suomen, ja metsää lähellä työskentelevä yhteyshenkilö tutustuu mielellään metsänomistajaan kasvotusten vaikkapa metsäkäynnillä. Näin päästään puhumaan kaikista metsää koskevista asioista sekä oman osuuskunnan tarjoamista eduista, kuvailee Suomen puunhankinnan johtaja Yrjö Perälä.
A-lisäosuuksista tuottoa metsärahalle
Metsäliiton omistajajäseneksi liittyvä metsänomistaja saa itselleen kattavat palvelut sekä portaittain kasvavat jäsenedut kuten bonusta puukauppahinnan päälle. Omistajajäsen pääsee myös sijoittamaan Metsäliiton liiketoimintaan.
– A-lisäosuudet ovat näppärä tapa saada puukauppatulot tuottamaan. Enimmillään A:ta voi merkitä koko puukaupan arvosta, josta on vähennetty ennakonpidätys. Olemme perinteisesti maksaneet kaikille lisäosuuksillemme tasaisen kilpailukykyisiä korkoja, jotka meillä päättää omistajajäsenten valitsema edustajisto, kertoo Metsäliiton jäsenpalvelujohtaja Harri Hyppänen.
Omistajajäsen voi myös merkitä C-lisäosuuksia tämän vuoden loppuun saakka tai kunnes 30 miljoonaa kappaletta on täyteen merkitty. C:ssä on korkotuoton ohella mahdollisuus hyötyä M-realin kurssikehityksestä.
Hyppäsen mukaan osuussijoittaminen on helppoa, sillä lisäosuuksien merkitsemisestä voi sopia Metsäliiton yhteyshenkilön kanssa vaikkapa puukaupan yhteydessä. Metsänomistajan kannattaa myös huomata, että osuussijoitusten tuottoa verotetaan pääomatulona, mutta se on verotonta luonnollisille henkilöille ja kuolinpesille aina 1 500 euroon saakka.
Jäsenetusopimus sopii puuta säännöllisesti myyvälle
Etenkin nuoret metsänomistajat sekä perheet ja yhtymät ryhtyvät nykyään mielellään sopimusasiakkaiksi, jos metsätilalta on tavoitteena myydä puuta säännöllisesti. Tästä kertoo myös se, että Metsäliiton jäsenetusopimuksen suosio kasvaa koko ajan. Perälän ja Hyppäsen mukaan sopimus tasoittaa puun hintaheilahteluja ja tarjoaa taloudellista turvaa metsänomistajalle.
– Tällaisella kumppanuudella metsänomistaja varmistaa itselleen puukaupan hintatakuun sekä tavallista suuremman bonuksen puukauppahinnan päälle, Perälä tiivistää.